Pakko myontaa, etta elama on ollut niin taynna kaikkea viime viikkoina, etta blogin kirjoittaminen ei ole juuri ehtinyt juolahtaa mieleeni. Takeossa illat venyivat minulla lahes poikkeuksetta aamuun asti vapaaehtoisten kanssa iltaa viettaessa, keskustellessa ja biljardia pelatessa, kun taas aamut ja paivat olivat taynna kaikkea englannin opetuksesta ja pyoraretkista lahtien paatyen musiikki- ja tanssitunteihin. Jokaisessa hetkessa koin olevani lasna ja oppivani, ja jokainen hetki oli jotakin sanoin kuvaamattoman arvokasta.
Yhtena aamuna 4 tunnin younien jalkeen koitti muutos, kun pakkauduimme vapaaehtoisporukalla minibussiin, joka vei meidat Phnom Penhiin. Kiireisen viimeisen yhteislounaan jalkeen tuk-tuk heitti minut ja Oonan lentokentalle, jossa meita odotti pikku yllatys. Emme tienneet, etta lentokenttavero on 25$ ja onneksemme kaikki lentokentan automaatit olivat rikki, eika Visa electron kelvannut maksuvalineena. "Jee!" Kuitenkin jonkun ihmeen voimalla yksi Oonan korteista suostui toimimaan ja paasimme Bangkokin koneeseen. Bangkokista hyppasimme junaan, ja siita Skytrainiin, josta taksiin, joka vei bussiterminaaliin. Ehdimme viime tipassa viimeiseen yobussiin ja olimme onnellisia. Bussissa heilui joku hullu lehtimyyja viitta paalla. Matkamme kului leppoisasti luokattoman surkeasti dupattuja elokuvia katsellen seka tonnikalaa syoden. Itse en nukkunut matkan aikana, joten saapuessamme aamu viidelta Lamphuniin en ollut enaa kovin teravassa vireessa.
24 tunnin matkustamisesta palautuminen kesti tovin, ja vasta lauantaina tajusin missa olen nyt ja mita tapahtuu. Orpokoti taalla on hyvin koyha, talot ovat pienia tai vahan suurempia majoja. Suihkuttelu tapahtuu joessa. Sienipuutarha, sikoja, lehma, vuohia, kanoja, koiria, jattisammakkoja ja ties mita orkkeja loytyy pihamaalta. Ensimmaisen yon nukuimme 15 lapsen kanssa samassa mokissa, mutta lauantaina saimme oman pikku majan.
Lauantaina lahdimme katsomaan Thai-boxingia, koska kaksi orpokodin tytoista oli tappelemassa. Paikka oli taynna lapsia, puhallettuja linnoja, huvipuistojunaratoja, strippareita ja tuhannen kannisia paikallisia thaikkuja. Toimiva yhdistelma ! Valilla kavimme kannustamassa nyrkkeilijoita ja valilla aggressiiviset naiset pakottivat meidat lavalle tanssimaan valloittavia paikallisia renkutuksia ja rakkauslauluja. Thaikkumusiikkia en sen enempaa kommentoi, mutta sanonpahan vain, etta nailla tyypeilla taalla on aika huolestuttava musiikkimaku (mm. Westlife ja Ronan Keating ovat aarimmaisen kovaa kamaa!)
Tyotehtaviimme taalla kuuluu orpokodilla oleskelun lisaksi opetushommat paikallisessa koulussa. Sunnuntaina meidan oli tarkoitus tulla moikkaamaan koulun rehtoria, mutta han veikin meidat yllattaen jonnekin kalaravintolan VIP-huoneeseen joidenkin hallituksessa tyoskentelevien random setien kanssa. Siella sitten syotiin kalaa ja sienia ja juotiin kaljaa, viskia ja viinicoolereita. Ja mika tarkeinta, laulettiin KARAOKEA. Tuntikaupalla. Paikalliset olivat ihan liekeissa kun lauloin The Cranberriesin Zombien, koska tiesin aikaisemman kokemukseni perusteella thaikkujen tykkaavan tasta laulusta. Taman lisaksi ilahdutimme heita laulamalla kaikkia ihania kasari- ja ysarihitteja.
Eika siina viela kaikki. Laulu- ja ruokasessioiden jalkeen ajoimme pieneen kylaan, jossa oli jotkut monipaivaiset kylajuhlat, jossa sitten yllattaen syotiin ja juotiin taas. Auringon laskiessa porukka ryhtyi tanssimaan pitkin katuja bileautojen (autoja, joissa oli hullut bassovahvistimet ja kaiutinviritelmat discopalloineen) tahtiin. Jorasimme aikamme kunnes lahdimme Chiang Maihin vastaanottamaan erasta saksalaista vapaaehtoista. Hanen lentonsa olikin myohassa, joten mitas sitten muutakaan kun ruokaa ja juomaa kehiin taas !
Pointti taalla elamasta selviytymisessa on se, etta mitaan ei kannata yrittaa etukateen ennustaa ja ihan mita tahansa voi tapahtua koska tahansa, joten sen mukaan mennaan. Ei suunnitelmia, ei liikaa ajattelua. Pelkkaa hetkessa elamista ja mahdollisuuksiin tarttumista, eli kaikinpuolin aarimmaisen antoisaa ! <3
Oona palailee asiaan myohemmin, itse voisin lahtea metsastamaan papaijaa aamupalaksi pyoralla, jossa tietenkaan ei ole toimivia jarruja. Seikkailu jatkuu !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti