Vauhdikasta elämää Thaimaassa

Vasta puolitoista viikkoa on kulunut Thaimaassa ja niin paljon on ehtinyt jo tapahtua. Olemme olleet mm. keilaamassa, norsu-leirillä, sateen/-päivänvarjotehtaalla, kansainvälisissä krikettikisoissa, kiertelemässä useita toreja ja markkinoita, laulamassa karaokea, katsomassa thai-nyrkkeilyä, tanssimassa kadulla,  leikkineet vesisotaa kadulla, uimassa järvessä… Toissapäivänä sain uskomattoman thai-hieronnan sokealta mieheltä! Puolitoista tuntia = 120 Bahtia, eli jotain alle kolme euroa. Rakastan (thai-)hierontaa!

Vastaanotto Croston Housessa (http://www.crostonhousechildrenshomethailand.org/) oli lämmin ja mukava. Thaimaalaiset ovat todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. He hymyilevät koko ajan ja tulevat aktiivisesti kysymään tarvitsemmeko apua ja nautimmeko, ja tuntuu, että he ovat valmiita tekemään mitä vain hyväksemme. Ruokaa täällä tarjotaan koko ajan! Illalla syömme päivällisen lastenkodilla ja joskus autamme ruoan laitossa. Thai-ruoka on todella herkullista: Ihania hedelmiä, kasviksia, äyriäisiä, munaa, nuudeleita, riisiä, chiliä, mausteita. Eli siitä ei ainakaan ole huolta, ettei saisi ruokaa.

Harjoittelupaikkamme Thaimaassa on hyvin erilainen verrattuna Kambodzhaan. Täällä on lisäksemme yksi vapaaehtoinen, kun taas Kambodzhassa oli parhaimmillaan (tai pahimmillaan) melkein kolmekymmentä muuta vapaaehtoista työskentelemässä. Kambodzhassa tuntui, ettei ollut tarpeeksi tekemistä kaikille työntekijöille, sillä meitä oli liikaa ja kaikki tahtoivat antaa huomiota lapsille. Täällä olemme eritysasemassa, koska vapaaehtoisia on vuodessa vain muutamia. 

Täällä meillä on myös selkeä tehtävä: opettaa kesäkoulussa maanantaista perjantaihin klo 9-12. Iltapäivät käytämme tuntien suunnitteluun ja valmisteluun. Meillä on vapaat kädet pitää sellaisia tunteja kuin haluamme. Opetamme mm. englantia, musiikkia, liikuntaa, urheilua, maalaamista, piirtämistä, tanssimista. 

Päivät kuluvat todella nopeasti ja en ole edes ehtinyt potea koti-ikävää niin kuin Kambodzhassa. Aamu alkaa usein nauttimalla aamupalaksi paikallisia hedelmiä ja sitten pyöräilemme koululle, joka on noin 10 minuuttia kodiltamme. Koulullakin syödään koko ajan. Joka tunnin välissä meille tarjotaan teetä ja hedelmiä ja muita herkkuja. Opetuksen jälkeen syömme lounaan koululla ja suunnittelemme seuraavan päivän tunnit. Sitten saatamme lähteä kaupungille, torille, kaupoille, ravintolaan laulamaan karaokea, tai tulla lastenkodille viettämään aikaa lasten kanssa. Ikinä ei tiedä mihin päätyy, sillä paikalliset näyttävät meille mielellään monenlaisia paikkoja ja etenkin koulun rehtori, Mr. Anan, tykkää viedä meitä paikasta toiseen ja tutustuttaa meitä ystäviinsä, jotka ovat mm. lakimiehiä ja poliiseja… Rehtorilla on myös hauska vitsi: hän haluaa naittaa minut pojalleen, hän esittelee minut uusille ihmisille miniänään. ”My daughter-in-law!” hän sanoo kaikille. Hän toistaa saman vitsin joka päivä ja joka päivä nauramme väkinäistä naurua. Toivon, että se tosiaan on vitsi… No, eilen sitten vihdoin tapasin tämän rehtorin pojan, josta hän oli viikon puhunut, eikä hän onneksi yrittänyt mitään. Hehe. Vakavasti puhuen, Mr. Anan on äärimmäisen kiltti ja hyväsydäminen mies, johon suoraan sanottuna luotan täällä kaikista eniten. 

Kambodzhan öiset luonnonäänet eivät olleet mitään verrattuna tähän paikkaan! Asumme keskellä maaseutua, jossa ei muita ääniä kuulukaan kuin sammakoita, heinäsirkkoja, gekkoja ja ties mitä. Ja aamulla sitten heräämme kukonlaulantaan, lintujen lauluun tai lasten huutoon ja kiljuntaan, kun he leikkivät. Myös ukkosmyrskyt ovat täällä järisyttävän massiivisia. En ole kotona koskaan pelännyt ukkosta, mutta tämä ei vaan ole mitään verrattuna Suomen myrskyihin. Kun keskellä yötä herää järkyttävään paukuntaan ja rankkasateeseen pienessä pimeässä hökkelissä vuoren juurella, ei voi olla muuta kuin peloissaan. Peloista puhuttaessa voin ylpeänä sanoa, että olen ollut motskarin (noh, okei skootterin) selässä täällä hurjassa thai-liikenteessä. Se ei ollutkaan niin pelottavaa kuin luulin. Olen aina ollut vähän säikky liikenteessä ja kun en itse aja autoakaan, tuntuu hurjalta katsoa paikallisten menoa teillä. Myös autossa oleminen ilman turvavyötä on vaatinut totuttelua. 

Kaikesta huolimatta olen todella nauttinut olostani Thaimaassa. Erityisesti rakastan kaunista luontoa! Silmäni lepää koko ajan, kun katselen upeita vuoristo- ja maalaismaisemia. Täällä on niin vihreää, kun taas Kambodzhassa oli hyvin kuivaa. Täällä voisin vaan istua ulkona ja ihastella puita, kasveja ja kukkia, taivasta ja pilviä, nauttia hiljaisuudesta ja luonnonäänistä keskellä kaunista maalaismaisemaa.

Nyt lähdemme viettämään thaimaalaista Uutta Vuotta eli Songkran, vesijuhlaa, Chiang Maihin! Tapaamme siellä myös muutamia ystäviämme Takeosta. Tulee olemaan varmasti hulvaton meininki, sillä Thaimaalaiset ovat kovia juhlimaan ja juhla kestää kolme päivää. Kolme päivää vesisotaa! Huhhuh! 

Oona