lauantai 14. toukokuuta 2011

Ympyra sulkeutuu

Olen nyt siella, mista kirjoitin ensimmaisen postauksemme. Bangkokin halvin internet-cafe. Olemme syoneet aamiaista ja lounasta samassa ihanassa luomu-vegeravintolassa, samaa raakasuklaa-kookos-smoothieta kuin 3 kuukautta sitten. Jattikokoisia mango-papaija-dragonfruit-vesimeloni-banaani-ananas hedelmalautasia. Samoista olosuhteista huolimatta kaikki on nyt toisin. Tasan viikon paasta lento Suomeen. Viimeinen viikko lomaa, joka kaytannossa ainakin minulla tarkoittaa 100% lasnaoloa kuluvassa hetkessa, Thaimaan parhaista puolista nauttimista ylikuormitukseen asti, jokaisen pienen ilonrippeen irtiottoa kaikesta ja mahdollisimman vahan ajatuksia elamasta Suomessa. Alitajuntani kuitenkin tietaa jo mita on tapahtumassa, silla se lahettaa erittain kummallisia sekavan hammentavia viesteja uniini. Tiedan kuitenkin, etta niita asioita ehtii lapikayda sitten kun ne ovat ajankohtaisia. Ei viela.


Erilaiseksi tilanteen nyt tekee toki myos se, etta nyt harjoitteluaikamme on ohi. En osaa edes sanoin kuvailla mita kaikkea tama lyhyt 3 kuukauden aika on minussa saanut aikaan, kaikkea niita mielettomia ja hurjia kokemuksia, jotka pystyn sijoittamaan aikaan vain kamerani avulla. Jos joku kysyy Suomessa, etta miten meni matka, en varmaan osaa vastata muuta kuin "Onko sulla muutama tunti(tai paiva) aikaa?" Tai toisaalta voisin myos sanoa: "Jos todella tahdot tietaa, mene itse paikan paalle, katso ja koe."


Ehka ainoa asia, jonka tiedan varmaksi on se, etta tulen takaisin. Ehka vuoden sisalla, riippuen toki olosuhteista, omasta jaksamisestani tienata ja hoitaa koulu alta pois ja niin edelleen. Suunnitelma elaa elaman mukana. Eihan sita koskaan tieda mita tapahtuu, joten siksipa ei liikaa suunnitelmiakaan.


Sanonpahan vain, etta olen mielettoman onnellinen. Jokaisesta karmeasta ja upeasta kokemuksesta, jokaisesta hengenvaarallisesta tilanteesta, jokaisesta hetkesta kun ymparillani on ollut negatiivista valittelua, jokaisesta huonon onnen hetkesta, jokaisesta onnellisuuden aiheuttamasta itkusta, jokaisesta hetkesta kun huomasin kuinka lapset nauttivat, jokaisesta hymysta, jokaisesta auringonpaisteesta, jokaisesta yosta pikkumokissamme, jokaisesta kutiavasta hyttysenpistosta, jokaisesta ruoasta, jokaisesta munasta, joka hedelmasta, joka auringonlaskusta ja jokaisesta asiasta, jota en jaksa kirjoittaa tahan listaan, joka jatkuisi jokaisen mieleeni juolahtaneen sanan verran loputtomiin.


Mutta olen myos onnellinen palatessani kotiin. Pian nahdaan ! <3


Rakkaudella, Pau

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti