maanantai 28. helmikuuta 2011

Askel lähemmäs vähempää hämmennystä

Tänään ehkä ensimmäistä kertaa tuntuu, että pääsin kunnolla orpokotifiiliksiin kiinni. Huomasin esimerkiksi, että
a) kaikki lapset ovat aivan mielettömiä persoonia
b) osa niistä puhuu englantia paremmin kuin minä itse... (ja huomenna vissi menemme itse apuopettajiksi enkuntunneille, että katellaan joo mitähän siitä sitten kehkeytyy...)
c) en löisi vetoa siitä että opin kuukaudessa jokaisen 53 lapsen nimen, varsinkaan kun suurin osa niistä on pelkkiä tavuja tai semmoi äännerykelmiä joita en voi osata edes lausua
d) ensimmäisen kerran kun tungin itseni poikien peliin ja taitavasti jopa osuin lentopalloon, se lensi kaaressa kentän yli lampeen. Go, Paula !

Ei mutta, tänään oli jo huomattavasti vähemmän nihkeästä perehdytyksestä koituneita epävarmuusoloja, kun hiljalleen tavat, keskustelukulttuurit, muu ympäröivä kulttuuri ja ihmiset tulevat tutummaksi. Pääsin esimerkiksi keskustelemaan kookospuun kasvattamisesta, pelasin jalkapalloa (kyseessä ehkä ennemminkin hiekkapallo, kun vielä pelin jälkeenkin hengitin pelkkää hiekkaa ja mustaa tomua) ja tutustuimme muihin vapaaehtoisiin (joita on vaihdellen 20-30 kpl) Saimme myös vallattua itsellemme paremman (jopa vessallisen!) huoneen parin brittilikan poistuessa, joten pala kerrallaan olosuhteet, ympäristö ja sitä kautta oma olotila optimoituu ! Kevyet 37 astetta auringonhelotusta toki syö energiatasoja keskipäivällä, mutta silloin on hyvä ottaa esimerkiksi päiväunet, jotta jaksaa illemmalla hommailla enemmän lasten kanssa.

Joten eipä muuta tällä erää, Paula kiittää ja kuittaa.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Cambodia iskee naamalle

Iltaa jälleen.

Ääripäälaitojen vuorokausiennätys on tähän astisen elämän ajalta tehty ! Ennätystä pitää nimissään Kambodza. Viisumitaistelun hävittyämme (selvittelimme asiaa rajanatsien sekä thaimaalaisen poliisin kanssa, ja tuloksena joudumme hankkimaan uuden thaiviisumin Kambodzasta) lensimme punaisin nahkatuolein varustellussa koneessa Bangkokista Phnom Penhiin.

Alkuhönkäys Kambodzaa yllätti meidät heti lentokentän ovesta ulos astuessamme kun kymmenen kuskia hyökkäsi tarjoamaan meille kuljetuspalveluitaan. Onnistuimme pelottamaan useimmat pois sillä, että halusimme kyydin Takeoon (60km matka, pimeys oli pian laskemassa) ja lopulta yksi kuskeista suostui ottamaan meidät autoonsa. Hän sitten ajoi 2 min veljensä luo, joka sitten kuskasi meidät perille asti. Taksimatka oli hurjin ikinä. Ravintotilanteemme oli melko pähkinä (emme olleet syönyt aamupalan jälkeen ja eväänä oli vain pähkinöitä) ja maisemat ällistyttäviä. Näimme mielettömän auringonlaskun hassujen pallopuiden ja peltojen keskeltä ja monta pientä paikallista kylää, joissa olot olivat mitä olivat. Liikenteessä esiintyi satoja lapsia skoottereiden selässä, rekkoja ja kattoja myöten täyteen ahdettuja pakettiautoja ja kävelijöitä kapean pomppivaisella hiekkatiellä ajamassa ylinopeutta. <3

Perille päästyämme olimme sekaisin ja kuten Oona edellisessä postauksessaan kertoikin, 28 vapaaehtoistyöntekijää ja talon henkilökunta olivat lähdössä illanviettoon minibusseilla alle puolen tunnin sisällä. Hämmennyksestä huolimatta änkesimme matkaan mukaan ja meininki oli sanoinkuvaamaton. Siellä minibussissa katselimme yököttäviä khmeerin kielisiä poikapoppirakkaushössötysKARAOKEmusiikkivideoita ja paikan päällä clubin tanssilattialla toistuivat cambodiapopin ja ysärivuosien helmet. Kaljaa oli paljon ja se oli lämmintä. Jääpalat kunniaan !

Aamulla heräsimme villeihin tuhannen desibelin munkkirillutusmusiikkiin, joka näemmä jatkui läpi päivän. Välillä monotoninen khmeerääni lausui pitkiä saarnoja huutokliimakseineen ja välillä kuului räjähtelyä, ammuksien ääniä ja banjomusiikkia. Tutustuimme Takeon kanoihin, lehmiin, ankkoihin, sikoihin ja koiriin kävellessämme kauppaan. Piipahdimme myös tulevassa työpaikallamme orpokodissa, joka oli mahtava ! Siitä lisää myöhemmin kun pääsemme elämään paremmin sisään. Nyt hyvää yötä ja näkemiin.

- Paula

Saapuminen Cambodiaan

Ensimmainen vuorokausi Kambodzassa on takana. Tunne on vielakin hieman epatodellinen. Taalla me nyt oikeasti ollaan! Ihastuin tahan maahan heti. Ihmiset ovat todella ystavallisia (ja puhuvat englantia yllattavan paljon), maisemat on kauniita ja koko ajan riittaa uutta nahtavaa.

Saavuimme siis eilen illalla New Futures Organisation-nimiseen orpokotiin.(http://www.newfuturesorganisation.com/) Talo, volunteer centre, oli taynna vapaaehtoisia, jotka olivat juuri lahdossa juhlimaan, silla osa heista on lahdossa kotiin tai jatkamaan matkaa tanaan. Meille sanottiin, etta jos haluamme mukaan juhlimaan, meilla on puoli tuntia aikaa. No, me reippaina tyttoina toki lahdimme heti porukan mukaan paikalliseen baariin! Mika oli tosin ehka hieman huono idea, kun tajusimme, etta baariin oli 40 minuutin bussi-matka ja olimme olleet koko paivan reissussa... Mutta onneksi menimme, silla oli hauskaa tutustua muihin vapaaehtoisiin ja orpokodin henkilokuntaan illan aikana.

Aamulla herasimme viereisesta temppelista kaikuvaan musiikkiin ja monotoniseen puheeseen. Juhla temppelissa on jatkunut koko paivan. Olemme kayneet tutustumassa itse orpokotiin ja sen lapsiin, jotka ovat todella ihastuttavia! Lapsetkin puhuvat yllattavan hyvin englantia. Olemme tutustuneet hieman myos Takeon kylaan, kappailleet hiekkateita pitkin lehmien, kanojen ja possujen keskella.

Kuumuus ja kaikki tama uusi ja erilainen ymparisto vaatii hieman totuttelua, mutta eikohan me pikkuhiljaa paasta mukaan paikalliseen rentoon elamanrytmiin ja meininkiin.

Oona

perjantai 25. helmikuuta 2011

Uuden blogin ja ajan avaus !

Hyvaa iltaa ihmiset.

Istumme Khao-San Roadin laheisyydessa varmaan kaupungin edullisimmassa nettikahvilassa. Bangkokiin saavuimme eilen ja heti lentokentalla ajauduimme rajanatsien kanssa taisteluun viisumeidemme vuoksi. Yhteista kielta tai ymmarrysta ei tietenkaan ollut, joten jatkanemme sotaa huomenna kun palaamme lentokentalle toiveenamme paasta rajan yli Kambodzaan. Muutamista hammennyksista ja haasteista huolimatta alkuaikamme Khao-San Roadilla on sujunut mukavasti paikallisia kujia kulkien, maailman parasta luomuvegaanithairuokaa, trooppisia hedelmia ja raakakaakaosmoothieita syoden, kavelyretkia esim. joenrantaan tehden ja kaikkialla tapahtuvaa villin jannittavaa menoa ihmetellen. (Paitsi tanaan kylla jouduin eraan linnun kakan alle kuvatessani jotain idyllia temppelia joen rannalla, mutta mitas pienista !)

Huomenna kohtaamme uudet haasteet, kun paasemme selvittelemaan viisumihommia, toivottavasti lentamaan Kambodzan paakaupunki Phnom Penhiin ja toivottavasti viela sielta jatkamaan jotenkin Takeoon. Karsivallisyytta ja joustavuutta varmasti tullaan koettelemaan jalleen, mutta tata mukaa meista tulee viela alan ammattilaisia ! Ylihuomenna siis mahdollisesti paasemme aloittamaan tyoharjoittelumme orpokodissa Takeossa, josta tama blogi todennakoisesti tulee seuraavissa postauksissa melkolailla kertomaan. Meita on taalla maailmalla siis Oona ja Paula, ja kirjottelemme elamasta Kambodzassa ja Thaimaassa silloin kuin silta tuntuu. Nyt on aika siirtya lataamaan akkuja huomista varten, joten hyvaa illanjatkoa Suomi ja nauttikaa pakkasesta !

Lampimin terveisin, Paula (+32 asteen ja vienon tuulenvireen keskelta)