keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Thaikkukuvia !

Jee,

vihdoinki sain ladattua Thaimaan kuvamateriaalia yhteiseen jakoon. Täällä niitä siis:

THAILAND-PICTURES

Tekstiä myöhemmin,

Pau

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Songkran - juhla, jossa hulluus ja tyhmyys yhdistyvat erittain maralla tavalla.

Tassa on nyt 7 paivaa oltu enemman tai vahemman markina. Syyna toki voisi olla 40 asteen kuumuudesta koituva hikoileminen, mutta paaosin syyllisen leiman saa thaikkujen uusi vuosi: Songkran, joka tana vuonna olisi kuulunut sijoittua aikavalille 13.-15.4.2011.

Mita tama kaytannossa tarkoittaa ? Noin viikon tai joka parin (jo viime lauantaina ensimmaiset lapset olivat tien varsilla vaanimassa pinkkeine ampareineen) kestavaa armotonta vesisotaa, jossa aseina kaytetaan erilaisia kookkaita pyssyja, ampareita, tynnyreita, vesiletkuja, jokeen heittelya tai mita tahansa luovaa kastelukeinoa. Uhreja ovat kaikki: lapset, vanhukset, nuoret, aikuiset, moottoripyorailijat, polkupyorailijat, autokuskit, jotka eivat muista lukita autonsa ovia....Ja ennen kaikkea kuivat lansimaalaiset. Vetta ammutaan noin aamukymmenen ja iltayhdeksan valilla, toki paikasta riippuen. Juhlaan kuuluu myos hilliton sisaisesta kosteustilasta huolehtiminen, eli kaljaa ja viskia kauhotaan kitaan ampareittain. Voisin kuvitella, etta jossain pain olisi mahdollista saada juhla pysymaan edes puoliksi hallinnassa, mutta luulen etta ominaisin piirre koko juhlalle on se, etta aivan kaikki lahtee kasista.

Tiistaina olimme viela Lamphunissa ja lahdimme itse lasten kanssa laheisen ravintolan pihamaalle saavien kanssa pommittamaan ohikulkijoita. Pakko myontaa, etta tuntuihan se hyvalta osua vesisaavillisella suoraan naamalle henkiloa, joka yrittaa epatoivoisesti viittoa etta "ALA AMMU". Aurinko paahtoi, bilemusiikki soi, vesi oli lamminta ja paiva oli aivan mahtava !

Keskiviikkona lahdimme selvittamaan millainen juhla on koko maan Songkran-keskiossa Chiang Maissa. Sita nakya ei voi edes sanoin kuvailla. Tuhansia thaikkuja ymparipaissaan, lapsia, skoottereita, tynnyreita, jaakimpaleita, tanssia, markaa ruokaa katujen varsilla, ihmisia kuorma-autoissa ampumassa, ihmisia joessa...aivan kasittamaton show. :D Itse selvisimme keskiviikon kuivina, silla vietimme aikaa Takeo-ystaviemme kanssa Guesthousessa ja vasta puolen yon jalkeen lahdimme yoelamaan.
Torstaina kuitenkin lahdimme itse veden keskelle rekka-autolla Guesthousemme porukan ja ystaviemme kanssa. Rekka ajoi 100m ja kaikki olimme tuhannen markia jaakalikkavedesta. Kulkeminen rekalla oli hidasta, koska liikenne ei juuri edennyt mihinkaan. Itse jouduin antautumaan jaapalikoiden voimalle jo puolen tunnin jalkeen. Vetta tuli tuhansia litroja joka ilmansuunnasta, joten hengittaminen kavi liian hankalaksi kun jokaisella henkayksessa ruskea jokivesi sinkosi suuhun. Loppuajan tutkailin meininkia rekan sisalta kasin. Mita myohemmaksi ilta eteni, sen sairaammalta kaikki naytti. Porukka ajeli ymparipaissaan skoottereillaan, useimmat ihmisjoukosta eivat kyenneet seisomaan kahdella jalalla ja ihmisia sinkoili vesiaseineen keskella liikennetta taysin holtittomasti.

Pakko myontaa, etta vastaavaa kokemusta ei ole aikaisemmin tullut vastaan, aivan paatonta touhua. Itse eniten nautin pienesta Songkranista omassa kylassamme, sekopainen kannikaaos Chiang Maissa ei suoranaisesti houkuttele enaa tulevaisuudessa. Huhupuheiden mukaan taman vuoden Songkranin ihmismenetysluku Chiang Main alueella on noin 300. Mutta jep, vesi on kivaa ja vesisota erittain hauskaa, mutta pienemmassa mittakaavassa huomattavasti nautinnollisempaa !

Nyt tassa onkin sitten enaa 4 viikkoa jaljella Lamphunissa, jonka jalkeen suuntanamme lienee Koh Samed ja Bangkok ! Nauttikaa kevaasta ja elamasta Suomessa !

- Pau

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Vauhdikasta elämää Thaimaassa



Vasta puolitoista viikkoa on kulunut Thaimaassa ja niin paljon on ehtinyt jo tapahtua. Olemme olleet mm. keilaamassa, norsu-leirillä, sateen/-päivänvarjotehtaalla, kansainvälisissä krikettikisoissa, kiertelemässä useita toreja ja markkinoita, laulamassa karaokea, katsomassa thai-nyrkkeilyä, tanssimassa kadulla,  leikkineet vesisotaa kadulla, uimassa järvessä… Toissapäivänä sain uskomattoman thai-hieronnan sokealta mieheltä! Puolitoista tuntia = 120 Bahtia, eli jotain alle kolme euroa. Rakastan (thai-)hierontaa!

Vastaanotto Croston Housessa (http://www.crostonhousechildrenshomethailand.org/) oli lämmin ja mukava. Thaimaalaiset ovat todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. He hymyilevät koko ajan ja tulevat aktiivisesti kysymään tarvitsemmeko apua ja nautimmeko, ja tuntuu, että he ovat valmiita tekemään mitä vain hyväksemme. Ruokaa täällä tarjotaan koko ajan! Illalla syömme päivällisen lastenkodilla ja joskus autamme ruoan laitossa. Thai-ruoka on todella herkullista: Ihania hedelmiä, kasviksia, äyriäisiä, munaa, nuudeleita, riisiä, chiliä, mausteita. Eli siitä ei ainakaan ole huolta, ettei saisi ruokaa.

Harjoittelupaikkamme Thaimaassa on hyvin erilainen verrattuna Kambodzhaan. Täällä on lisäksemme yksi vapaaehtoinen, kun taas Kambodzhassa oli parhaimmillaan (tai pahimmillaan) melkein kolmekymmentä muuta vapaaehtoista työskentelemässä. Kambodzhassa tuntui, ettei ollut tarpeeksi tekemistä kaikille työntekijöille, sillä meitä oli liikaa ja kaikki tahtoivat antaa huomiota lapsille. Täällä olemme eritysasemassa, koska vapaaehtoisia on vuodessa vain muutamia. 

Täällä meillä on myös selkeä tehtävä: opettaa kesäkoulussa maanantaista perjantaihin klo 9-12. Iltapäivät käytämme tuntien suunnitteluun ja valmisteluun. Meillä on vapaat kädet pitää sellaisia tunteja kuin haluamme. Opetamme mm. englantia, musiikkia, liikuntaa, urheilua, maalaamista, piirtämistä, tanssimista. 

Päivät kuluvat todella nopeasti ja en ole edes ehtinyt potea koti-ikävää niin kuin Kambodzhassa. Aamu alkaa usein nauttimalla aamupalaksi paikallisia hedelmiä ja sitten pyöräilemme koululle, joka on noin 10 minuuttia kodiltamme. Koulullakin syödään koko ajan. Joka tunnin välissä meille tarjotaan teetä ja hedelmiä ja muita herkkuja. Opetuksen jälkeen syömme lounaan koululla ja suunnittelemme seuraavan päivän tunnit. Sitten saatamme lähteä kaupungille, torille, kaupoille, ravintolaan laulamaan karaokea, tai tulla lastenkodille viettämään aikaa lasten kanssa. Ikinä ei tiedä mihin päätyy, sillä paikalliset näyttävät meille mielellään monenlaisia paikkoja ja etenkin koulun rehtori, Mr. Anan, tykkää viedä meitä paikasta toiseen ja tutustuttaa meitä ystäviinsä, jotka ovat mm. lakimiehiä ja poliiseja… Rehtorilla on myös hauska vitsi: hän haluaa naittaa minut pojalleen, hän esittelee minut uusille ihmisille miniänään. ”My daughter-in-law!” hän sanoo kaikille. Hän toistaa saman vitsin joka päivä ja joka päivä nauramme väkinäistä naurua. Toivon, että se tosiaan on vitsi… No, eilen sitten vihdoin tapasin tämän rehtorin pojan, josta hän oli viikon puhunut, eikä hän onneksi yrittänyt mitään. Hehe. Vakavasti puhuen, Mr. Anan on äärimmäisen kiltti ja hyväsydäminen mies, johon suoraan sanottuna luotan täällä kaikista eniten. 

Kambodzhan öiset luonnonäänet eivät olleet mitään verrattuna tähän paikkaan! Asumme keskellä maaseutua, jossa ei muita ääniä kuulukaan kuin sammakoita, heinäsirkkoja, gekkoja ja ties mitä. Ja aamulla sitten heräämme kukonlaulantaan, lintujen lauluun tai lasten huutoon ja kiljuntaan, kun he leikkivät. Myös ukkosmyrskyt ovat täällä järisyttävän massiivisia. En ole kotona koskaan pelännyt ukkosta, mutta tämä ei vaan ole mitään verrattuna Suomen myrskyihin. Kun keskellä yötä herää järkyttävään paukuntaan ja rankkasateeseen pienessä pimeässä hökkelissä vuoren juurella, ei voi olla muuta kuin peloissaan. Peloista puhuttaessa voin ylpeänä sanoa, että olen ollut motskarin (noh, okei skootterin) selässä täällä hurjassa thai-liikenteessä. Se ei ollutkaan niin pelottavaa kuin luulin. Olen aina ollut vähän säikky liikenteessä ja kun en itse aja autoakaan, tuntuu hurjalta katsoa paikallisten menoa teillä. Myös autossa oleminen ilman turvavyötä on vaatinut totuttelua. 

Kaikesta huolimatta olen todella nauttinut olostani Thaimaassa. Erityisesti rakastan kaunista luontoa! Silmäni lepää koko ajan, kun katselen upeita vuoristo- ja maalaismaisemia. Täällä on niin vihreää, kun taas Kambodzhassa oli hyvin kuivaa. Täällä voisin vaan istua ulkona ja ihastella puita, kasveja ja kukkia, taivasta ja pilviä, nauttia hiljaisuudesta ja luonnonäänistä keskellä kaunista maalaismaisemaa.

Nyt lähdemme viettämään thaimaalaista Uutta Vuotta eli Songkran, vesijuhlaa, Chiang Maihin! Tapaamme siellä myös muutamia ystäviämme Takeosta. Tulee olemaan varmasti hulvaton meininki, sillä Thaimaalaiset ovat kovia juhlimaan ja juhla kestää kolme päivää. Kolme päivää vesisotaa! Huhhuh! 

Oona

tiistai 5. huhtikuuta 2011

You never know what is going to happen next

Pakko myontaa, etta elama on ollut niin taynna kaikkea viime viikkoina, etta blogin kirjoittaminen ei ole juuri ehtinyt juolahtaa mieleeni. Takeossa illat venyivat minulla lahes poikkeuksetta aamuun asti vapaaehtoisten kanssa iltaa viettaessa, keskustellessa ja biljardia pelatessa, kun taas aamut ja paivat olivat taynna kaikkea englannin opetuksesta ja pyoraretkista lahtien paatyen musiikki- ja tanssitunteihin. Jokaisessa hetkessa koin olevani lasna ja oppivani, ja jokainen hetki oli jotakin sanoin kuvaamattoman arvokasta.

Yhtena aamuna 4 tunnin younien jalkeen koitti muutos, kun pakkauduimme vapaaehtoisporukalla minibussiin, joka vei meidat Phnom Penhiin. Kiireisen viimeisen yhteislounaan jalkeen tuk-tuk heitti minut ja Oonan lentokentalle, jossa meita odotti pikku yllatys. Emme tienneet, etta lentokenttavero on 25$ ja onneksemme kaikki lentokentan automaatit olivat rikki, eika Visa electron kelvannut maksuvalineena. "Jee!" Kuitenkin jonkun ihmeen voimalla yksi Oonan korteista suostui toimimaan ja paasimme Bangkokin koneeseen. Bangkokista hyppasimme junaan, ja siita Skytrainiin, josta taksiin, joka vei bussiterminaaliin. Ehdimme viime tipassa viimeiseen yobussiin ja olimme onnellisia. Bussissa heilui joku hullu lehtimyyja viitta paalla. Matkamme kului leppoisasti luokattoman surkeasti dupattuja elokuvia katsellen seka tonnikalaa syoden. Itse en nukkunut matkan aikana, joten saapuessamme aamu viidelta Lamphuniin en ollut enaa kovin teravassa vireessa.

24 tunnin matkustamisesta palautuminen kesti tovin, ja vasta lauantaina tajusin missa olen nyt ja mita tapahtuu. Orpokoti taalla on hyvin koyha, talot ovat pienia tai vahan suurempia majoja. Suihkuttelu tapahtuu joessa. Sienipuutarha, sikoja, lehma, vuohia, kanoja, koiria, jattisammakkoja ja ties mita orkkeja loytyy pihamaalta. Ensimmaisen yon nukuimme 15 lapsen kanssa samassa mokissa, mutta lauantaina saimme oman pikku majan.

Lauantaina lahdimme katsomaan Thai-boxingia, koska kaksi orpokodin tytoista oli tappelemassa. Paikka oli taynna lapsia, puhallettuja linnoja, huvipuistojunaratoja, strippareita ja tuhannen kannisia paikallisia thaikkuja. Toimiva yhdistelma ! Valilla kavimme kannustamassa nyrkkeilijoita ja valilla aggressiiviset naiset pakottivat meidat lavalle tanssimaan valloittavia paikallisia renkutuksia ja rakkauslauluja. Thaikkumusiikkia en sen enempaa kommentoi, mutta sanonpahan vain, etta nailla tyypeilla taalla on aika huolestuttava musiikkimaku (mm. Westlife ja Ronan Keating ovat aarimmaisen kovaa kamaa!)

Tyotehtaviimme taalla kuuluu orpokodilla oleskelun lisaksi opetushommat paikallisessa koulussa. Sunnuntaina meidan oli tarkoitus tulla moikkaamaan koulun rehtoria, mutta han veikin meidat yllattaen jonnekin kalaravintolan VIP-huoneeseen joidenkin hallituksessa tyoskentelevien random setien kanssa. Siella sitten syotiin kalaa ja sienia ja juotiin kaljaa, viskia ja viinicoolereita. Ja mika tarkeinta, laulettiin KARAOKEA. Tuntikaupalla. Paikalliset olivat ihan liekeissa kun lauloin The Cranberriesin Zombien, koska tiesin aikaisemman kokemukseni perusteella thaikkujen tykkaavan tasta laulusta. Taman lisaksi ilahdutimme heita laulamalla kaikkia ihania kasari- ja ysarihitteja.

Eika siina viela kaikki. Laulu- ja ruokasessioiden jalkeen ajoimme pieneen kylaan, jossa oli jotkut monipaivaiset kylajuhlat, jossa sitten yllattaen syotiin ja juotiin taas. Auringon laskiessa porukka ryhtyi tanssimaan pitkin katuja bileautojen (autoja, joissa oli hullut bassovahvistimet ja kaiutinviritelmat discopalloineen) tahtiin. Jorasimme aikamme kunnes lahdimme Chiang Maihin vastaanottamaan erasta saksalaista vapaaehtoista. Hanen lentonsa olikin myohassa, joten mitas sitten muutakaan kun ruokaa ja juomaa kehiin taas !

Pointti taalla elamasta selviytymisessa on se, etta mitaan ei kannata yrittaa etukateen ennustaa ja ihan mita tahansa voi tapahtua koska tahansa, joten sen mukaan mennaan. Ei suunnitelmia, ei liikaa ajattelua. Pelkkaa hetkessa elamista ja mahdollisuuksiin tarttumista, eli kaikinpuolin aarimmaisen antoisaa ! <3

Oona palailee asiaan myohemmin, itse voisin lahtea metsastamaan papaijaa aamupalaksi pyoralla, jossa tietenkaan ei ole toimivia jarruja. Seikkailu jatkuu !