Ympyra sulkeutuu

Olen nyt siella, mista kirjoitin ensimmaisen postauksemme. Bangkokin halvin internet-cafe. Olemme syoneet aamiaista ja lounasta samassa ihanassa luomu-vegeravintolassa, samaa raakasuklaa-kookos-smoothieta kuin 3 kuukautta sitten. Jattikokoisia mango-papaija-dragonfruit-vesimeloni-banaani-ananas hedelmalautasia. Samoista olosuhteista huolimatta kaikki on nyt toisin. Tasan viikon paasta lento Suomeen. Viimeinen viikko lomaa, joka kaytannossa ainakin minulla tarkoittaa 100% lasnaoloa kuluvassa hetkessa, Thaimaan parhaista puolista nauttimista ylikuormitukseen asti, jokaisen pienen ilonrippeen irtiottoa kaikesta ja mahdollisimman vahan ajatuksia elamasta Suomessa. Alitajuntani kuitenkin tietaa jo mita on tapahtumassa, silla se lahettaa erittain kummallisia sekavan hammentavia viesteja uniini. Tiedan kuitenkin, etta niita asioita ehtii lapikayda sitten kun ne ovat ajankohtaisia. Ei viela.


Erilaiseksi tilanteen nyt tekee toki myos se, etta nyt harjoitteluaikamme on ohi. En osaa edes sanoin kuvailla mita kaikkea tama lyhyt 3 kuukauden aika on minussa saanut aikaan, kaikkea niita mielettomia ja hurjia kokemuksia, jotka pystyn sijoittamaan aikaan vain kamerani avulla. Jos joku kysyy Suomessa, etta miten meni matka, en varmaan osaa vastata muuta kuin "Onko sulla muutama tunti(tai paiva) aikaa?" Tai toisaalta voisin myos sanoa: "Jos todella tahdot tietaa, mene itse paikan paalle, katso ja koe."


Ehka ainoa asia, jonka tiedan varmaksi on se, etta tulen takaisin. Ehka vuoden sisalla, riippuen toki olosuhteista, omasta jaksamisestani tienata ja hoitaa koulu alta pois ja niin edelleen. Suunnitelma elaa elaman mukana. Eihan sita koskaan tieda mita tapahtuu, joten siksipa ei liikaa suunnitelmiakaan.


Sanonpahan vain, etta olen mielettoman onnellinen. Jokaisesta karmeasta ja upeasta kokemuksesta, jokaisesta hengenvaarallisesta tilanteesta, jokaisesta hetkesta kun ymparillani on ollut negatiivista valittelua, jokaisesta huonon onnen hetkesta, jokaisesta onnellisuuden aiheuttamasta itkusta, jokaisesta hetkesta kun huomasin kuinka lapset nauttivat, jokaisesta hymysta, jokaisesta auringonpaisteesta, jokaisesta yosta pikkumokissamme, jokaisesta kutiavasta hyttysenpistosta, jokaisesta ruoasta, jokaisesta munasta, joka hedelmasta, joka auringonlaskusta ja jokaisesta asiasta, jota en jaksa kirjoittaa tahan listaan, joka jatkuisi jokaisen mieleeni juolahtaneen sanan verran loputtomiin.


Mutta olen myos onnellinen palatessani kotiin. Pian nahdaan ! <3


Rakkaudella, Pau

Mita ihmetta? Viikon paasta tyoharjoittelumme jo loppuu ja suuntaamme Bangkokiin ja luultavasti jommalle kummalle saarelle: Koh Sametille tai Koh Changille viettamaan viimeista ja ansaittua lomaviikkoa. Tosin eilen saimme yllattaen kuulla rehtori Ananilta, etta koulu suljetaan jo taman viikon jalkeen. Eli opetamme enaa huomisen paivan. Ensi viikolla meilla on sitten aikaa kirjoitella koulutehtavia ja valmistua kotiinpaluuseenkin jo pikkuhiljaa. Ja ehka keksimme jotain tekemista lasten kanssa kotona. Eilen hyvastelimme saksalaisen vapaaehtoistyton Alinan ja nyt olemme Paulan kanssa kahdestaan lastenkodilla taman viimeisen viikon. Huomenna lahdemme viikonloppuretkelle pohjoisen vuoristoon hippien suosimaan pikkukaupunkiin nimeltaan Pai.

Viimet viikot ovat olleet taynna ohjelmaa ja tekemista, olemme kayneet kuumilla lahteilla, kymmenissa temppeleissa, uimassa, SAUNASSA, elaintarhassa, tutustumassa Chiang Main ja Lamphunin yoelamaan ja edelleen laulaneet karaokea ja syoneet hyvaa ruokaa. Olen taman matkan aikana laulanut enemman karaokea kuin koskaan ennen. Se on oleellinen osa thai-kulttuuria!

Ja tietenkin joka arkipaiva opetamme koulussa ihania thai-lapsia! Olen pitanyt heille englanti-, musiikki-, ja tanssitunteja. Naista kaikista tanssituntien pitaminen on ollut minulle helpointa, eritoten koska siina ei tarvitse kayttaa niin paljon puhetta, vaan kehonkieli on paaosassa. :) Toisaalta, jotkut lapset riehaantuvat vahan liikaa musiikista ja heita on vaikeaa saada rauhoittumaan ja keskittymaan... Olen laulanut lapsille mm. Hamahamahakkia ja Piiri pieni pyorii-laululeikkia ja he rakastavat niita! Se on yksi (=ainut) keino saada heidat hiljentymaan. Oikeastaan he ovat melkein kuin hypnoosissa, kun aloitan laulamisen.

Kommunikoiminen lasten kanssa on hyvin haasteellista, silla hehan eivat puhu englantia juurikaan. Nuorempien, 5-7-vuotiaiden lasten kurissapito on ollut melko rankkaa tyota! He eivat ymmarra sita vahaakaan englannista, niin yrita siina sitten pyytaa heita olemaan hetki hiljaa, pysymaan paikallaan tai seuraamaan opetusta. Ja koska olen yksin luokassa, ilman thai-opettajaa, en saa ketaan apuun kaantamisessa tms. Hermoromahdus on ollut lahella pari kertaa ja taman jalkeen olen entista varmempi siita, etten aio tyoskennella lasten kanssa...! Haha! Toisaalta, toki nautin lasten kanssa olosta ja leikkimisesta, hassuttelusta ja hulluttelusta, mutta opettajaksi minusta ei olisi. Ja taas sitten toisaalta olen kylla huomannut olevani luonteeltani karsivallinen ja rauhallinen, naita ominaisuuksia todellakin tarvitsee lasten kanssa tyoskennellessa.

Saaolot ovat olleet poikkeukselliset. Taalla pitaisi olla kuuma kuivakausi meneillaan, mutta vetta on satanut viimeiset pari viikkoa lahestulkoon joka paiva. Rehtorimme Ananin sanoin, Thaimaassa tuntuu olevan nyt "mixed season": aamulla on kylma, paivalla on kuuma, illalla ja yolla sataa. Minua ei kuitenkaan sade tai pilvet haittaa, koska tuntuu, etta olen saanut jo ihan tarpeeksi aurinkoa, ihoni on palanut varmaan kymmenen kertaa. Enka kuitenkaan rusketu, joten voin ihan hyvin pystytella pilven varjossa.

Nyt ei sitten muuta kuin lomaviikkoa odottelemaan ja sitten kotiinpaluuta! Tuntuu todella hullulta, etta kohta me jo ollaan kotona. Taytyy ottaa ilo irti loppuajasta taalla nyt!! Toivottavasti siella sitten paistaa aurinko, kun tullaan!

Oona